PROTO
Proto jäsenet ajankohtaista tapahtumat yhteystiedot in English
HALLITUS

TYÖRYHMÄT

PROTO VIDEO


LÄHETÄ SÄHKÖINEN POSTIKORTTI
PROTO - Pohjois-Suomen taideteolliset suunnittelijat ry

PROTO ry on vuonna 1987 perustettu taideteollisuusalan järjestö, jonka jäsenet toimivat muotoilun ja taidekäsityön eri osa-alueilla Pohjois-Suomessa.

PROTOn toiminta-ajatuksena on tehdä taideteollisuutta tunnetuksi Pohjois-Suomessa mm. järjestämällä alaa esitteleviä, korkeatasoisia näyttelyitä, seminaareja ja luentotilaisuuksia. Samanaikaisesti PROTO toimii jäsentensä välisenä yhdyssiteenä ja tukee heidän ammattitoimintaa mm. tiedottamalla ajankohtaisista asioista sekä toteuttamalla yhteisnäyttelyitä, opintomatkoja ja koulutustilaisuuksia.

PROTO ry toimii myös aktiivisesti yhteistyössä muiden taideteollisuus- ja kulttuurialan toimijoiden kanssa. PROTO ja Oulun taiteilijaseura ylläpitävät yhdessä näyttelytoimintaa Galleria 5:n tiloissa Oulussa osoitteessa Hallituskatu 5 sekä lisäksi ARTo taidelainaamo ja -myymälää osoitteessa Uusikatu 28. Galleria 5:ssä nähdään vuosittain n. 5-8 taideteollisuusalan näyttelyä.

PROTOon kuuluu tällä hetkellä n. 115 muotoilualan ammattilaista. Yhdistys hyväksyy jäsenikseen Oulun tai Lapin läänin alueella toimivat suunnittelijat, joilla on taideteollisen alan korkeakoulu- tai artenomitutkinto tai ovat muulla tavoin hankkineet vastaavan korkeatasoisen ammattitaidon.

Kirjaudu